Hanke tarkastelee sosioekonomiseen asemaan ja elämäntapahtumiin liittyviä eroja perinataalivaiheen terveydessä ja riskitekijöissä, sekä perinataalivaiheen merkitystä kognitiivisten kykyjen kehittymiselle sekä sosioekonomisen aseman ja hyvinvoinnin ylisukupolviselle periytymiselle. Perinataalivaiheella tarkoitetaan aikaa 23. raskausviikosta lapsen ensimmäisen syntymänjälkeisen viikon loppuun saakka. Tutkimus on väestötason rekisteritutkimus.
Lupaan tehdyt muutokset: Voimassaolon jatkaminen
Alkuperäisen luvan myöntäjä: Jonkun muun kuin Findatan myöntämä