Euroopan unionin tavoitteena on hyödyntää terveysdataa aiempaa paremmin tutkimuksessa, innovaatiotoiminnassa ja poliittisessa päätöksenteossa tulevan Eurooppalainen terveysdata-avaruus -asetuksen (EHDS) myötä. Findata johti yhteiseurooppalaisten hakemuslomakkeiden kehitystyötä osana HealthData@EU-hanketta, jossa rakennetaan pilottiversio EHDS-infrastruktuurista.
”Perusideana on, että hakija täyttää lomakkeen, jonka kautta tietolupaviranomainen (Health Data Access Body eli HDAB) saa tarvittavat tiedot tehdäkseen päätöksen tietoluvan myöntämisestä. Jaetun lomakemallin avulla käyttäjät voivat hakea dataa myös muista EU-maista ja tiedot saadaan koottua yhdenmukaisesti sekä EHDS:n vaatimukset täyttävästi”, sanoo Findatan johtava asiantuntija Peija Haaramo.
”Jotta lomakkeet toimisivat tehokkaasti, on tärkeää, että hakemuksen käsittelyyn saadaan kerättyä riittävät tiedot. Toisaalta niiden täyttäminen ja käsittely ei saisi olla liian työlästä tai vaikeaa”, Haaramo jatkaa.
Hakemuslomakkeet perustuvat EHDS-asetusehdotukseen, jonka Euroopan komissio julkaisi toukokuussa 2022. Niiden kehitystyössä on myös huomioitu EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR).
Käytännön kokemus kehitystyön pohjana
Koska Findatan omia hakemuslomakkeita on kehitetty aktiivisesti jo neljä vuotta, lähti kehitystyö liikkeelle niistä.
”Kun EHDS-hakemuslomakkeiden suunnittelu alkoi, Findata oli vastaanottanut ja käsitellyt yli 860 hakemusta. Käytännön kokemuksen kautta meillä oli tietoa, mikä toimii ja mikä ei, ja mitkä kohdat lomakkeissa voivat aiheuttaa haasteita”, sanoo HealthData@EU:n parissa työskennellyt Findatan projektisuunnittelija Sofia Marin.
Myös Belgian, Norjan, Ranskan ja Tanskan käyttämät hakemuslomakkeet käytiin tarkasti läpi, ja niitä hyödynnettiin EHDS-hakemuslomakkeissa tarvittavien elementtien määrittelyssä.
Yhteistyö tärkeässä roolissa
Hakemuslomakkeiden kehitystyöhön kuului olennaisena osana projektikumppaneiden kanssa tehty yhteistyö ja heiltä saadut arvokkaat kommentit ja ideat.
Projektikumppaneilla oli mahdollisuus kommentoida lomakkeiden sisältöä ja rakennetta koko projektin ajan. Tämän lisäksi Findata piti virallisia kommenttikierroksia ja veti useita työpajoja, joissa lomakkeiden kysymyksiä käsiteltiin aihealueittain.
”Pureuduimme kysymyksiin yksi kerrallaan ja mietimme, ovatko ne olennaisia, ymmärrettäviä ja antavatko niihin tulevat vastaukset oikeanlaista tietoa lomakkeita käsitteleville tietolupaviranomaisille. Osallistujat myös jakoivat kokemuksiaan hakemuksiin liittyen. Kuulimme puheenvuoroja terveystietojen käyttäjiltä, hakemuskäsittelijöiltä ja juristeilta, ja hyödynsimme heidän näkemyksiään”, kertoo Marin.
EHDS-hakemuslomakkeiden rinnalla Findata kirjoitti raportin, jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti kehitystyön kontekstista, raameista ja metodologiasta. Raportissa taustoitetaan kysymysten suhteen tehtyjä valintoja, ja loppuun on koottu suosituksia hyödynnettäväksi lomakkeen teknisen puolen kehittämisessä ja yleisesti EHDS-hakemusprosessissa.
Tarkastele EHDS-hakemuslomaketta ja lue raportti täältä: D7.1 Common Data Access Application Form and accompanying report (avaa PDF-tiedosto, 917 kt)