Perjantaina 5.4.2024 järjestettyyn tapahtumaan saapui laaja kirjo toisiokäytön parissa työskenteleviä ammattilaisia. Paikalla oli Findatan asiakkaita, rekisterinpitäjiä ja muita sidosryhmiä, kuten palveluntarjoajia. Keskusteluissa korostui yhteistyön ja tiedonkulun merkitys.
FinHITS-hankkeen avaustapahtumassa oli aistittavissa innostunut ja lämminhenkinen tunnelma, kun yli sata asiantuntijaa kokoontui THL:n tiloihin suunnittelemaan tulevaisuuden palveluita ja pohtimaan toisiokäytön mahdollisuuksia ja haasteita.
”Oli ilo nähdä, että palveluiden kehittäminen ja EU-kuulumiset kiinnostivat näin suurta joukkoa ja saimme salin täyteen osallistujia”, sanoo FinHITS-hankkeen projektikoordinaattori Satu Sandholm.
Aluksi tapahtumassa kuultiin tuoreimpia uutisia eurooppalaisen data-avaruuden (EHDS) kehityksestä ja alustavia tulkintoja sen merkityksestä Suomelle. Lisäksi osallistujat saivat kattavan esittelyn Euroopan unionin osarahoittamasta FinHITS-hankkeesta, jonka tavoitteena on kehittää suomalaisia toisiokäytön palveluita seuraavan neljän vuoden ajan.
Työpajaosuuden jälkeinen paneelikeskustelu toi monipuolisesti esiin erilaisia näkökulmia, kun Aaro Tupasela Helsingin yliopistosta, Aino Vesikansa MedEngineltä, Arto Vuori Kelasta, Enni Sanmark HUSista ja Helsingin yliopistosta sekä
Johanna Seppänen Findatalta toivat esiin näkemyksensä kansallisen infrastruktuurin vahvuuksista ja haasteista sekä siitä, mihin olemme matkalla EHDS:n myötä.
Päivän päätteeksi kuultiin sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Jukka Lähesmaan yhteenveto tapahtuman aikana kuulluista puheenvuoroista, kysymyksistä ja keskusteluista.
Saatavilla olevien aineistojen kuvaaminen keskeisessä roolissa
Osallistujat pääsivät vaikuttamaan palveluiden kehityssuunnitelmiin työpajoissa. Neljä työpajaa pureutui eri teemoihin: datan laatuun, Kapseli-käyttöympäristöön, Findatan asiointipalveluun sekä neuvontapalveluihin.
Jokaisessa työpajassa keskustelun aiheeksi nousi pääteeman ohella myös Aineistokatalogi.
”Yhdessä työpajassa pohdittiin mahdollisuutta integroida Aineistokatalogi asiointiportaaliin, toisessa puolestaan ideoitiin ’Megakatalogia’ joka sisältäisi muutkin kuin toisiolain alaiset aineistot sekä aineiston käyttöön liittyvän lainsäädännön. Juuri tällaista kunnianhimoista ideointia työpajoilta haettiinkin”, Sandholm kertoo.
Laadukkaat ja standardoidut aineistokuvaukset nähtiin mahdollisuuksiksi parantaa datan laatua, helpottaa tietolupahakemusten käsittelyä ja vähentää neuvontatarvetta.
Nostoja työpajojen ideoinneista
Datan laatu
- Datan harmonisoinnin tärkeys: tietomallien, standardien ja koneoppimisen hyödyntäminen.
- Viestintäyhteys: kanava, jossa voi ilmoittaa datan laadusta, puutteista, mahdollisuus iteratiiviseen laadun kehittämiseen.
Kapselin kehittäminen
- Automaation lisääminen tulosten anonymiteetin varmistukseen.
- Käyttöympäristöjen ketterämpi räätälöinti ja sujuvampi käyttöoikeushallinta.
Findatan asiointipalvelun kehittäminen
- Rakenteistettu hakemus, johon tiedot kirjataan vain kerran.
- Aineistokatalogiin yhdistetty portaali, jossa poiminnat kuvataan katalogiin tallennettujen tietojen pohjalta.
Neuvontapalveluiden kehittäminen ja kansainvälinen näkökulma
- Automatisoinnin ja tekoälyn hyödyntäminen neuvontapalveluissa: neuvontapolun alku automatisoitu, jolloin tiedontarve tarkennetaan, tarpeen mukaan asiakas ohjataan neuvontaan selkeän tiedontarpeen kanssa.
Haasteet pitää ratkaista yhdessä
Niin työpajoissa kuin kahvipöytäkeskusteluissa keskustelun aiheeksi nousi yhteistyön tärkeys.
”Osallistujat kiittelivät mahdollisuudesta päästä keskustelemaan muiden toisiokäytön parissa työskentelevien kanssa”, kertoo Findatan kehittämispäällikkö Maari Parkkinen. ”Moni koki, että tutustuminen ja yhdessä ideointi helpottaa yhteistyötä myös jatkossa.”
Myös Sandholmin mukaan olennaista on erilaisten näkökulmien huomioiminen ja kompromissien tekeminen. Näiden merkitys korostuu EHDS:n toimeenpanon lähestyessä:
”Kohtaamamme haasteet koskettavat kaikkia ja siksi on tärkeää, että niitä ratkotaan yhteistuumin. Kun meillä on yhtenäinen kansallinen näkemys, myös EHDS:n soveltaminen helpottuu”.
Seuraava FinHITS-tapahtuma on marraskuussa järjestettävä webinaari, johon kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan. Työtä jatketaan hankkeen aikana myös muun muassa pienemmissä testiryhmissä, joissa osallistujat pääsevät testaamaan kehitettäviä palveluita. Tulossa on myös englanninkielisiä tapahtumia.
”Kiitämme osallistujia heidän aktiivisuudestaan! Saimme vahvistusta nykyisille suunnitelmille ja niiden lisäksi runsaasti uusia ideoita, joita lähdemme jatkokehittämään hankkeen edetessä”, Parkkinen sanoo.
Ota yhteyttä
Lue lisää
Lataa tapahtumassa esitellyt materiaalit (PDF-tiedosto, 3 Mt)
Haluatko saada tietoa FinHITS-hankkeen tulevista tapahtumista tai ilmoittautua palveluiden testaajaksi? Klikkaa tästä ja jätä yhteystietosi lomakkeelle!
Euroopan unionin osarahoittama. Esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat ainoastaan tämän tekstin laatijoiden näkemyksiä eivätkä välttämättä vastaa Euroopan unionin tai Euroopan terveys- ja digitaaliasioiden toimeenpanoviraston (HaDEA) kantaa. Euroopan unioni ja HaDEA eivät ole vastuussa niistä.