Hakemusjonot lyhenivät merkittävästi – Findatan vuosikatsaus 2022 julkaistu

Vielä vuosi sitten Findatan hakemusjono oli hieman yli vuoden pituinen, mutta loppuvuodesta enää kaksi kuukautta. Tavoitteena on nopeuttaa hakemusten käsittelyä entisestään.

Sosiaali- ja terveysalan tietolupaviranomainen Findata myöntää luvat ja koostaa aineistot, kun sote-tietoja halutaan käyttää muuhun tarkoitukseen kuin ne on alun perin kerätty. Ylivoimaisesti yleisin käyttötarkoitus on tieteellinen tutkimus.

Findata käynnisti toiminnan tiukalla aikataululla vuonna 2020. Siitä lähtien hakemuksia saapui enemmän kuin niitä ehdittiin käsittelemään. Samaan aikaan palveluiden pystyttäminen oli kesken, eikä työntekijöitäkään ollut vielä suunniteltua määrää.

”Pitkä hakemusjono kuormitti meitä ja asiakkaitamme kaksi ensimmäistä vuotta. Se, että saimme purettua pahimman ruuhkan viime vuoden aikana, on monen asian summa. Ratkaisuja on etsitty ja viety käytäntöön samalla, kun toimintaa on ajettu ylös”, Findatan johtaja Johanna Seppänen sanoo.

Findata sai rekrytoitua henkilöstömäärän täyteen, poisti hakemuskäsittelyn pullonkauloja ja automatisoi työvaiheita.

”Lopulta ruuhkan purkaminen oli pätevän henkilökuntamme ansiota”, Seppänen sanoo.

Nopeimmillaan lupapäätöksen on saanut kuukaudessa

Nykyään kaikki lupahakemukset tarkistetaan noin viikon sisällä niiden saapumisesta. Sen jälkeinen odotusaika vaihtelee, tällä hetkellä se on 3–4 kuukautta. Nopeimmillaan hakemukseen on tehty lupapäätös kuukauden sisällä sen jättämisestä.

Lupien myöntämisen lisäksi Findata tarjoaa neuvontaa, yhdistää ja esikäsittelee rekisterinpitäjiltä kerätyt aineistot ja ylläpitää tietoturvallista Kapseli-käyttöympäristöä, jossa sote-aineistoja voi analysoida.

”Tavoitteenamme on, että saisimme käsiteltyä suurimman osan hakemuksista kolmen kuukauden sisällä niiden jättämisestä”, Seppänen sanoo.

Vuonna 2022 Findata vastaanotti 270 hakemusta ja teki 284 päätöstä. 71 prosenttia hakemuksista tuli julkiselta sektorilta, 26 prosenttia yksityisiltä toimijoilta ja kolme prosenttia kolmannelta sektorilta.

Kaikkiaan luvista ja aineistoista maksettiin Findatan kautta 1,74 miljoonaa euroa, josta 1,36 miljoonaa koostui rekisterinpitäjien veloittamista poimintakuluista.

Lue lisää vuosikatsauksesta: findata.fi/vuosikatsaus2022