Findata ja rekisterinpitäjät jatkavat onnistunutta kokeilua poimintavirheisiin liittyvistä käytännöistä

Findata ja yksitoista rekisterinpitäjää ovat sopineet poimintavirheiden kustannuksiin liittyvän yhteistyön jatkosta. Allekirjoitetun yhteistyöpöytäkirjan myötä poimintavirheistä johtuvan lisätyön kustannuksista ei veloiteta asiakasta. Mallia pilotoitiin välillä 1.9.2023–28.2.2024.

Yhteistyömallin keskeinen ajatus on, että jos poiminta joudutaan uusimaan Findatan tai rekisterinpitäjän tekemän virheen takia, uusintapoiminnoista ja ylimääräisestä aineiston käsittelystä ei veloiteta lupapäätöksessä annettua hinta-arviota enempää.

”Puolen vuoden pilotti koettiin onnistuneeksi. Se selkeytti toimintatapoja ja aikaa säästyi, kun esimerkiksi selvitystyö lisäkustannusten määrästä ja laskutuksesta väheni. Samalla malli on asiakkaalle reilu ja edistää ennakoitavuutta”, sanoo Findatan kehittämispäällikkö Maari Parkkinen.

Poimintavirheiden kannalta haastavia ovat ketjuuntuvat poiminnat, jolloin eri rekisterinpitäjät poimivat aineiston useassa eri vaiheessa.

”Jos ketjuuntuvan poiminnan alkuvaiheessa sattuu virhe ja koko aineisto joudutaan poimimaan uudestaan, aiheutuu lisätyötä ja siten kuluja myös niille rekisterinpitäjille, jotka eivät ole virhettä tehneet. On ollut epäselvää, kuka tällaiset lisäkustannukset korvaa. Tilanne on pahimmillaan johtanut tapauskohtaisiin toimintatapoihin, jotka ovat asiakkaille epäreiluja ja hankalasti ennakoitavissa”, Parkkinen kuvailee.

Kustannuksista sopiminen on ollut myös varsin työlästä. Aiemmin osa rekisterinpitäjistä on saattanut laskuttaa asiakasta virheen yhteydessä aiheutuneesta lisätyöstä ja osa ei.

“Yhteistyöpöytäkirjan myötä olemme tiivistäneet yhteistyötä poimintavirheiden ennaltaehkäisemiseksi. Virhetilanteiden dokumentointia on tarkennettu ja toimintatapoja kehitetään niiden pohjalta edelleen”, Parkkinen sanoo.

Asiakkaan virheestä johtuvien uusintapoimintojen kustannuksista vastaa lähtökohtaisesti asiakas, kuten tähänkin asti.

Rekisterinpitäjät voivat liittyä allekirjoittamalla yhteistyöpöytäkirjan

 Uudet rekisterinpitäjät voivat tulla mukaan olemalla yhteydessä Findataan.

Findata ylläpitää listausta yhteistyöpöytäkirjan allekirjoittaneista rekisterinpitäjistä. Tällä hetkellä mukana ovat Findatan lisäksi:

  • Aluehallintovirastot
  • Digi- ja väestötietovirasto
  • Eläketurvakeskus
  • HUS
  • Kela
  • Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
  • Pirkanmaan hyvinvointialue
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
  • Tilastokeskus
  • Valvira
  • Varsinais-Suomen hyvinvointialue

Rekisterinpitäjillä on myös mahdollisuus irrottautua yhteistyöpöytäkirjasta.

Tee näin, jos havaitse puutteita tai virheitä aineistossasi

  1. Kun olet vastaanottanut tietoluvan tai tietopyynnön mukaisen aineiston, tarkista se mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluessa.
  2. Jos huomaat puutteita tai virheitä, lähetä viesti Findatalle osoitteeseen data@findata.fi.
  3. Kuvaa viestissä mahdollisimman tarkasti, miten aineistosi poikkeaa poimintakuvauksessa kuvatusta aineistosta.

Tietoluvan tai tietopyynnön mukaiset poiminnat tehdään aina poimintakuvauksen perusteella.

Jos tekemäsi poimintakuvaus on ollut puutteellinen, voit täydentää poimintaa tekemällä Findatalle muutoshakemuksen tai uuden tietolupahakemuksen.

Annetut enimmäishinta-arviot perustuvat toimittamaasi poimintakuvaukseen. Jos poimintaa joudutaan täydentämään, uusi enimmäishinta-arvio toimitetaan uuden luvan yhteydessä.

Ota yhteyttä

Maari Parkkinen

Kehittämispäällikkö 029 524 7602