Käyttötarkoitus

Tarjoamme teemakohtaisia valmisaineistoja, jotka ovat valmiiksi koottuja ja esikäsiteltyjä aineistokokonaisuuksia. Valmisaineistot ovat saatavilla Findatan kautta tietoluvan perusteella nopeammin, ilman rekisterinpitäjiltä pyydettäviä kustannusarvioita tai poimintoja.

Esikäsittely tarkoittaa toimenpiteitä, jota eri rekisterinpitäjien Findatalle luovuttamille tiedoille tehdään ennen kuin luovutamme ne edelleen päätöksen saajalle. Esikäsittelyssä kokoamme, yhdistämme, pseudonymisoimme ja anonymisoimme tietoja.

Pseudonymisointi tarkoittaa henkilötietojen muuttamista esimerkiksi koodattuun muotoon. Tällöin nimet ja henkilötunnukset poistetaan ja korvataan muulla yksilöllisellä tunnisteella, eli koodilla. Usein säilytetään koodiavain, jolla tietoihin voidaan palauttaa suorat henkilötiedot. Pseudonymisoidut tiedot ovat yhä henkilötietoja.

Lähtökohtaisesti pseudonymisoimme tiedot ennen kun luovutamme ne. Luovutamme tietoja tunnisteellisena vain erityisen perustellusta ja välttämättömästä syystä.

Anonymisointi tarkoittaa henkilötietojen muuttamista sellaiseen muotoon, että yksittäisen henkilön tunnistaminen estyy peruuttamattomasti. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi suorien tunnisteiden poistamista ja aineiston karkeistamista yleiselle tasolle siten, että henkilötietoja ei voi muuttaa enää takaisin tunnistettaviksi millään tavalla.

Findata valitsee, mistä teemasta ja minkä tietojen perusteella valmisaineistot muodostetaan. Henkilötietojen käsittelyn tarkoituksena on muodostaa näin valitun teeman mukaiset aineistot ja luovuttaa lähtökohtaisesti pseudonymisoituja henkilötietoja tai valmisaineistosta muodostettuja tilastoja päätöksen saajalle.

Emme käytä tietojen käsittelyssä automaattista päätöksentekoa tai profilointia.

Käsiteltävät tiedot sekä tietolähteet

Käsittelemme valmisaineistojen muodostamisessa toisiolain piiriin kuuluvien rekisterinpitäjien hallussa olevia sosiaali- ja terveystietoja siinä määrin, kuin niiden on arvioitu olevan kutakin hanketta varten tarpeellisia.

Emme voi muodostaa valmisaineistoa kaikkien lain piirissä olevien rekisterinpitäjien kaikkien aineistojen perusteella. Tarkemmat aineistorajaukset löydät toisiolaista (finlex.fi).

Toisiolain piiriin kuuluvat rekisterinpitäjät:

  • Aluehallintovirastot (AVI)
  • Digi- ja väestötietovirasto (DVV)
  • Eläketurvakeskus (ETK)
  • Kansaneläkelaitos Kela
  • Kanta-palveluihin tallennetut tiedot
  • Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
  • Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira
  • Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntarjoajat, sekä julkiset että yksityiset
  • Sosiaali- ja terveysministeriö
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
  • Tilastokeskus
  • Työterveyslaitos (TTL)

Tiedot toimitetaan Findatalle ja edelleen päätöksen saajalle tietoturvallisen käyttöpalvelun välityksellä.

Lue tarkemmat kuvaukset valmisaineistoissa käytetyistä tiedoista.

Tietojen säännönmukaiset luovutukset

Luovutamme valmisaineistosta poimitun aineiston päätöksen saajalle. Päätöksen saajasta tulee tällöin luovutetun aineiston rekisterinpitäjä.

Tiedot voidaan toisiolain mukaan luovuttaa käsiteltäväksi vain tietoturvalliseen käyttöympäristöön. Lue lisää tietoturvallisista käyttöympäristöistä.

Jos valmisaineistosta pyydetään tilastotietoa, ei luovutettava aineisto sisällä henkilötietoja.

Henkilötietojen vastaanottajaryhmät

Luovutamme tiedot päätöksen saajalle. Suurimmassa osassa myöntämiämme tietolupia päätöksen saajat käyttävät tietoja tieteelliseen tutkimukseen.

Käytämme Tieteen Tietotekniikan keskus Oy:ta (CSC) alihankkijana tietojärjestelmien teknisen ylläpito- ja kehittämistyön toteuttamiseen. CSC toimii henkilötietojen käsittelijänä Findatan puolesta.

Tietojen säilytysaika

Määrittelemme säilytysajan kullekin valmisaineistolle erikseen.

Lisäksi valmisaineiston tietoluvan perusteella haltuunsa saanut päätöksen saaja säilyttää aineistoa luvassa erikseen määritellyn ajan. Tämän käsittelyn rekisterinpitäjä on päätöksen saaja.

Tietojen siirto EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelle tai kansainvälisille järjestöille

Emme luovuta tai siirrä valmisaineistoa EU- tai ETA-alueen ulkopuolelle taikka kansainvälisille järjestöille. Toisiolain mukaan tiedot on luovutettava tietoturvalliseen käyttöympäristöön, joka ei sitä koskevien vaatimusten perusteella voi sijaita EU:n ja ETA-alueen ulkopuolella.

Jos päätöksen saaja haluaa rekisterinpitäjänä mahdollistaa aineistonsa käsittelyn EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta, tulee tämän hakea Findatalta lupaa käsittelyn mahdollistamiseen. Jos myönnämme luvan, rekisterinpitäjän tulee tarvittaessa varmistaa, että aineisto siirretään yleisen tietosuoja-asetuksen V luvun mukaisesti.

Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä tarkoitetaan henkilöä, jota alkuperäiset sosiaali- ja terveystiedot koskevat. Kun käsittelemme henkilötietoja valmisaineistojen muodostamiseksi, rekisteröidyllä on käytettävissään seuraavat oikeudet:

  • Oikeus saada tietoa henkilötietojen käsittelystä (tietosuoja-asetuksen 14 artikla)
  • Oikeus tutustua tietoihin (tietosuoja-asetuksen 15 artikla)
  • Oikeus tietojen oikaisemiseen (tietosuoja-asetuksen 16 artikla)
  • Oikeus käsittelyn rajoittamiseen (tietosuoja-asetuksen 18 artikla)
  • Oikeus vastustaa henkilötietojen käsittelyä (tietosuoja-asetuksen 21 artikla)
  • Oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle (tietosuoja-asetuksen 77 artikla)

Rekisteröidyllä on oikeus vastustaa toteuttamaamme henkilötietojen käsittelyä milloin tahansa henkilökohtaiseen erityiseen tilanteeseen liittyvällä perusteella. Tällöin emme enää saa käsitellä tähän henkilöön liittyviä tietoja, paitsi jos käsittelyyn on olemassa huomattavan tärkeä ja perusteltu syy, joka syrjäyttää rekisteröidyn edut, oikeudet ja vapaudet, tai jos tietojen käsittely on tarpeen oikeusvaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi.

Lue lisää oikeuksistasi rekisteröitynä.

Käsittelyperuste

Henkilötietojen käsittely valmisaineistojen muodostamisessa perustuu seuraaviin lakeihin:

  • Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (552/2019) 14 § ja 51 §,
  • yleinen tietosuoja-asetus 6 artikla 1 kohta e alakohta,
  • tietosuojalaki 4 § 2 kohta ja
  • erityisten henkilötietoryhmien osalta tietosuojalaki 6 § 1 momentti 2 kohta sekä yleinen tietosuoja-asetus 9 artiklan 2 kohta g alakohta.